Tallailin toissa viikolla Tukholman katuja kolmen päivän ajan, se oli sellainen pieni synttäriloma. Havaitsin, että vanhassa kaupungissa on kiehtovinta iltaisin, kun turistipuodit ovat jo menneet kiinni (silloin voi ruokakaupassa törmätä vaikka yhteen suosikkilaulajistaan!). Suosittelen myös etsiytymään kapeille sivukujille, siellä on kaikista jännittävintä.

Innostuin myös esimerkiksi Fotografiska Museetista ja sen lähellä sijaitsevasta Hermans-kasvisravintolasta. Lehti-, kirja- ja printtiostoksilla kävin täällä ja täällä. Oikein monta muutakin kiinnostavaa paikkaa löytyi. Oli kivaa Tuhkolma, tulen taas uudestaan!

Tämän suven lomailut on kuitenkin nyt aika lailla lomailtu, sillä aloitin tänään kesäsijaisena uudessa työpaikassa. Hui se on jännittävää! Niin kai aina uuden aloittaminen.

Meneillään on viimeinen viikko 25-vuotiaana. Listaan ylös: osta kukkia, käy uudessa kahvilassa, muutamassa näyttelyssä ja ehkä leivo kakku. Ja muista istuskella ulkona, sillä siellä on kesä!

En minä ole mihinkään kadonnut, vaikka siltä vaikuttaa. Korkeintaan olen ollut vähän piilossa. Mutta nyt on toukokuu, suosikkikuukauteni! Se aika, kun alan kaivata omaa pihaa tai edes parveketta. (Kävelyretket ja puistossa istuskelu auttavat asiaan.) Mintunvihreä kynsilakka on edelleen suosikkini ja vaaleanpunaiset kengät on kaivettu esiin komeron hämärästä. Päässäkin soi karkkisen makeaa musiikkia. Kalenteriin on tuleville viikoille merkittynä sekä mieluisia että jännittäviä asioita. Vappuna meillä oli värikkäitä paperinauhoja ikkunassa (eikö elämä olekin hyvää silloin, kun on aikaa askarrella vappukoristeita?) ja käytiin hyvissä tansseissa.

Kamera on levännyt lipaston laatikossa, minä olen ollut ahkera ja saamaton, iloinen ja allapäin, huoleton ja huolestunut - sillä tavalla ihan sopivassa suhteessa.

Näin kuppilan ohi kävellessä, että joillakin oli siellä neulomiskerho meneillään. Minustakin olisi viihtyisää kokoontua lankakerien ja puikkojen ääressä. Ja lukupiiri voisi myös olla kiva, mutta vasta sitten kun lukuintoni on toden teolla tullut takaisin.

Jututin ihmistä, joka puhui oivaltavasti runoudesta. Se sanoi, että kirjallisuus on samaistumisen taidetta.

Saimme uuden sängyn ja nyt on hyvä nukkua. Aamuisin ei kylläkään malttaisi nousta, vaan mielellään jatkaisi unia.

Olen syksyn ja talven ajan kipittänyt joka maanantai piirustus- ja maalauskurssille vartin yli viideksi: eilen huomasin, että ulkona pilkisti vielä päivänvaloa siihen aikaan.

Kotonakin olen maalannut, mutta myös lisännyt entisestään keskeneräisten käsityöprojektien määrää: aloitin toisen tilkkupeiton. Siihen tulee reippaasti enemmän värejä kuin ensimmäiseen, mutta ajatuksena olisi käyttää pääasiassa murrettuja sävyjä. (Tai sitten ihan vaan niitä lankakeriä mitä nyt sattuu olemaan.)

Hei helmikuu! Olen nukkunut liian vähän, viettänyt aikaa mukavien ihmisten seurassa, laulanut ääneni käheäksi ja saanut mustelmia nykytanssitunnilla. Iloitsen lumesta ja Helsingin maltillisista pakkaslukemista. Tiedän, mitä teen neljän kuukauden kuluttua. Parhaillaan yritän opetella järkeviä työaikoja, koska teen suurimman osan töistäni kotona. Liian usein tuntuu, että päivä vain humpsahtaa ohi. Kuka pyyhkisi pölyt? Milloin ehtisi luistelemaan?

Haluaisin mennä kuuntelemaan tätä ensi maanantaina.

 Havaintoja vuoden ensimmäiseltä viikolta:
- yritän vielä hieman pitää yllä lomatunnelmaa, vaikka pitäisi vähitellen asettua arkeen
- joulolomalle hankituista kirjoistakaan ei ole luettu kuin toinen (ja sekin puoliksi)
- toisaalta puolivalmiita neuletöitä on kertynyt sitäkin nopeampaa tahtia
- lisää villasukka- ja kaulahuivi-inspiraatiota sain täältä ja täältä
- lumi ja pakkanen saapuivat viimeinkin Helsinkiin,  nyt kaupunki on kauniimpi ja ilma raikasta hengittää
- tulppaanien on aika syrjäyttää joulukukat
- sain uuden työprojektin kevääksi, ja olen siitä oikein mielissäni!

Sitten viime kerran olen

- nähnyt ensilumen kahdessa kaupungissa
- huomannut, ettei maisterina olo ole hassumpaa
- rustannut työhakemuksia ja sen sellaista
- katsonut itsenäisyyspäivänä neljä jouluaiheista elokuvaa, joiden aikana sain valmiiksi yhden neulotun joulupallon
- askarrellut joulukortit ystävän seurassa päivänä, jolloin ulkona ulisi hirmuinen myrsky (sisällä oli onneksi lämmiltä ja tarjolla asiaankuuluvasti glögiä ja pipareita)
- hankkinut joululukemiseksi seuraavat opukset: Jonathan Franzenin Freedom ja Siri Kolun Me rosvolat ja konnakaraoke (jälkimmäinen on vähän pienemmillä lukijoille suunnattu, mutta viis siitä)

Aatonaattona puksutan junalla pohjoiseen, mutta sitä ennen on vielä töitä, teatterikäyntiä, muutaman joulupaketin sisällön ompelua sekä ystävien tapaamista. Blogini viettää selvästikin talvihorrosta, joten jos minusta ei kuulu ennen aattoa, niin pisst, sallikaa minun jo nyt toivottaa hyvää joulua!

Löysin maasta pienen sinisen paperilappusen, jossa lukee "Intiaanit hyökkäävät. Taistelet 2 heittovuoron ajan." Otin paperin talteen, se tuntui niin absurdilta siinä, arjen kantamusten keskellä.

En usko, että minun tarvitsee taistella intiaaneja vastaan, mutta talven pimeyttä vastaan kyllä. Olen hukkunut marraskuuhun ja haluan sytyttää kynttilät joka ilta. Onneksi kalenteriin on merkitty joulukorttien askarteluilta ja muutakin odottamisen arvoista.

Viime perjantaina Karhupuistossa kipinöi, sieltä kuvat.

Havaintoja viikolta 45:
- Eräänä iltana joku lakkasi kynsiään raitiovaunupysäkillä ja jonkun kotona oli jo koristeltu joulukuusi.
- Työhaastattattelu on aina hyvä juttu, samoin se kun saa kerralla 40 opintopistettä rekisteriin.
- Oli väistämätöntä, että kulttuuriratikka osuisi jossain vaiheessa kohdalle, vaikka se oli onnistunut välttelemään minua pitkään.
- Kuukauden tauon jälkeen tanssitunnilla saattaa olla niin innokas, että melkein talloo omille varpailleen.
- Q-teatterin Broken Heart Story on hämmentävä, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.
- Veljentytär oppi kuulemma kävelemään. (Olisinpa saanut olla mukana.)
- Viikonloppu on ollut hyvä ja olen tuhlannut rahojani kiinanmusteeseen, raidalliseen teippiin ja vanhaan puulaatikkoon. Ehkä johonkin muuhunkin, mutta nämä olivat hauskimmat.